Hei sinä Jyväskylän yliopiston uusi tai vanhempi opiskelija!
Kaipaatko opiskelujesi oheen yhteisöllistä kulttuuriharrastusta, uusia kavereita ja kokemuksia sekä mielekästä vapaa-ajan tekemistä? Nyt sinulla on hyvä mahdollisuus päästä toteuttamaan itseäsi ja tulla mukaan poikkitieteelliseen porukkaan!
JyväSpeksin INFO-ILTA järjestetään KESKIVIIKKONA 7.10.2020 klo 18 yliopiston päärakennuksen saleissa C4 ja C5!
Tarvitsemme JyväSpeksiin taas uusia innostuneita tekijöitä näyttelemään, bändiin, tanssimaan, lavastamaan, puvustamaan, maskeeraamaan, sisällöntuotantoon ja markkinointiin, valo- ja äänitekniikkaan, toteuttamaan koko porukalle yhteisiä tapahtumia sekä monenlaiseen muuhun luovaan toimintaan.
SPEKSI on musiikkiteatteriesitys, jossa on mukana yllätyksiä. Valmiiksi harjoiteltu livemusiikkia ja tanssia sisältävä esitys saa jokaisessa näytöksessä uudet piirteensä, kun yleisön on mahdollista puuttua lavan tapahtumiin esittämällä toiveita huutamalla "Omstart!", jotka lavalla toteutetaan improvisoiden. Speksin lavastus, puvustus ja maskeeraus ovat varsin näyttäviä ja esityksissä on paljon show-henkisyyttä.
Saavu kuulemaan lisää JyväSpeksin tekemisestä infoiltaamme. Aiempi teatterikokemus ei ole ratkaisevaa, vaan arvostamme erityisesti innostusta, motivaatiota, aktiivisuutta ja halua tehdä yhdessä!
Jaamme osallistujat turvavälein kahteen tilaan, joissa produktion vastuuhenkilöt kiertävät pitämässä infotilaisuuden. Saatavilla on käsidesiä ja kasvomaskissa saapuminen on plussaa! Infoiltaan voi osallistua myös seuraten striimiä, jonka linkki löytyy viestin lopusta.
Klikkaa itsesi osallistumaan Facebook-tapahtumaan, niin saat lisää tietoa tapahtumasta!
Speksikkäin terveisin,
Jussa Palve ja Inga Sauranen
JyväSpeksin tuottajat
jyvaspeksi at gmail.com
www.jyvaspeksi.fi
IG: @jyvaspeksi #jyväspeksi
FB-TAPAHTUMA: https://facebook.com/events/s/jyvaspeksin-infoilta-2020-2021/653452988921269...
MITÄ: JyväSpeksin infoilta
MILLOIN: Keskiviikkona 7.10. klo 18
MISSÄ: Yliopiston päärakennuksen tilat C4 & C5
ETÄNÄ: https://meet.google.com/qfg-oahw-ute
MIKSI: JyväSpeksi on Hyvä Speksi
linkki-historia@lists.jkl.hacklab.fi